Nopea AI Bloggaus: "Who guards the guards" vs "Police Police the Police"

 Kuka vartioi vartijoita? Kun valtion valvonta muuttuu kielelliseksi vitsiksi

Me libertaarit puhumme usein valtion väkivaltamonopolista ja sen valuvioista. Yksi järjestelmän suurimmista paradokseista tiivistyy ikivanhaan kysymykseen, joka on nykypäivänä muuttunut lähes koomiseksi kielelliseksi vitsiksi.

Kyse on kahden lauseen törmäyksestä: "Who guards the guards?" vastaan "Police police the police".

Antiikin kysymys vallan perisynnistä

Roomalainen runoilija Juvenalis kysyi jo pari tuhatta vuotta sitten kuuluisan kysymyksen: "Quis custodiet ipsos custodes?" eli "Kuka vartioi vartijoita?"

Tämä on filosofinen ja moraalinen dilemma, joka osuu suoraan libertaarisen ajattelun ytimeen. Jos annamme yhdelle instituutiolle – valtiolle – oikeuden käyttää väkivaltaa ja valvoa muita, miten ihmeessä varmistamme, että tämä valvoja itse noudattaa sääntöjä? Jos järjestelmä korruptoituu huipulta, kenellä on valta ja voima viheltää peli poikki?

Moderni vastaus on sysimusta vitsi

Kun siirrytään teoriasta käytäntöön, moderni valtio tarjoaa vastaukseksi lakonisen kielellisen paradoksin: "Police police the police" (Poliisi valvoo poliisia).

Englannin kielessä tämä on paitsi kuvaus todellisuudesta, myös tunnettu ja hauska sanaleikki. Koska sana "police" toimii sekä substantiivina (poliisit) että verbinä (valvoa), lausetta voi jatkaa lähes loputtomiin ilman, että se rikkoo kielioppisääntöjä: "Police police police police police police." (Poliiseja valvovat poliisit valvovat poliiseja).

Mutta se, mikä on kielitieteilijälle hauska kuriositeetti, on vapauden ystävälle synkkä muistutus järjestelmän valuvioista.

Miksi sisäinen valvonta on teatteria?

Kun vastaus kysymykseen "kuka valvoo" on "me itse", ollaan syvällä eturistiriitojen suossa. Libertaarista näkökulmasta katsottuna ongelma on selkeä:

• Ei kilpailua, ei vastuuta: Koska valtiolla ei ole markkinoilla kilpailijoita, sillä ei ole myöskään ulkopuolista painetta suoriutua paremmin. Jos yksityinen turvafirma mokaa, asiakas vaihtaa kilpailijaan. Jos valtion monopoliasemassa oleva viranomainen mokaa, ratkaisuksi tarjotaan yleensä veronmaksajien rahoittamaa "sisäistä tutkintaa".
• Vastuullisuusteatteri: Sisäinen valvonta (kuten poliisin omat tutkintayksiköt) muuttuu herkästi pelkäksi julkisuuskuvan kiillottamiseksi. Saman korporaation jäsenet tutkivat kollegoitaan, joiden kanssa jaetaan sama kahvihuone ja työkulttuuri.

"Police police the police" kiteyttää täydellisesti sen, miksi keskitetty valtiollinen valta ei voi koskaan toimia täysin puhtaasti. Kun valvoja valvoo valvojaa, lopputuloksena on vain suljettu rinki, jossa kukaan ei lopulta ole vastuussa kenellekään – paitsi tietysti omalle organisaatiolleen.

Seuraavan kerran, kun joku vaatii valtiolle lisää valtaa "yhteisen edun" nimissä, kannattaa muistaa tämä kielellinen vitsi. Se ei ole vain hauska heitto, vaan kuvaus järjestelmästä, joka yrittää korjata oman valuvikansa katsomalla peiliin.