Pettymyksiä: Äikkä koulussa.

 Kirjoitin koulussa lukiossa aineita, ajattelin aina kirjoittaessa kynä sauhutessa, että tämä on transsendenttinen ultimaattinen aine, lukia nousee uudelle tietoisuuden tasolle 11++/10

Sitten. kun palautus, niin se onkin täynnä punakynää, ja numero jotain 6 tai 7. Ja kerran ala-asteella, kun mielestäni kerran, että huippu tarina ⸻niin jouduinkin sitten, alkamaan tapailemaan erityisopettajaa, kielen kanssa.

 Olin sitten myöhemmin ihmeissään, kun sellainen tai jotkut youtube esseistit ulkomaiset kameraan puhujat, sanoi monet niistä, että olivat olleet hyvät äikässä ja aineissa, kirjoittamisessa. Ihmettelin, että miten sitten koheretteja videoita silleen ja ajatukset, miten ne niitä saa tehtyä, mistä se tulee.

Mutta myöhemmin sitten aloin taas ajattelemaan, että ne oli vaan jotain poikkeuksia. Tai ne pistää, niin kuin lokeroi aivot, sen ajaksi kun pakko kirjoittivat koulussa, ja keskittyivät täysillä systeemin ja opettajan oikeanlaiseen mielistelyyn. Äidinkieli Esseet jne. on lähinnä. 

  1. Osaa ulkoa, jonkun kirjakieliopin.
  2. Jutut on jostain, valtion virallisista aihe laareista, eli ei vain ole mitään vapaata ajattelua oppilaalla.
  3. Oppilas katotaan, vanhemmat ja mahdolliset suhteet, että on sitten sopivat numerot siihen virkaan kautta hommaan johon pistetään aikuisena.
  4. Ei viittaile turhaa tunnilla, ja kiinnitä huomiota itseensä.
Aina unohdin kirjoittaessa, että eihän sitä lue ikinä mikään; todellinen yleisö vaan joku opettaja. Yritin muistaa sen, mutta aina valkoinen sivu ja kynä, houkutteli toteuttamaan itseään. Sitten kerran, en jostain syystä olin vähän väsynyt ja en siis omasta mielestäni, niin toteuttanut itseäni ja se oli sillai kunhan tehty kirjoitus, mietin, "Mitähän tästä nyt tulee varmaan 5?" niin siittä tulikin sitten kasi ja vähän päälle. Eli eihän niissä ollut mitään järkeä.


Kommentit

Lue myös : )

On vain yksi vapaus! muu on "muddying the waters"

Vapaus tai kuolema!

Retro-noiria, aikaleikkejä ja kylmää byrokratiaa: Leffapitchaus uudenlaisesta sankarista

Ilmastomuutosvalhe; tutkijat ilman historiaa! Aina on ollut näin lämmintä

Katkeruuden syöjät – Miten Kiinan kommunistinen dystopia syö omat nuorensa

Valtion aiheuttama hiljainen pakko

Falun Gongin kohtalo Kiinassa – Teollinen kansanmurha valtion suojeluksessa

Säästäminen ei ole pahasta, kunhan se ei ole raha säästämistä

Alas koulu!