Kirjoitin koulussa lukiossa aineita, ajattelin aina kirjoittaessa kynä sauhutessa, että tämä on transsendenttinen ultimaattinen aine, lukia nousee uudelle tietoisuuden tasolle 11++/10 Sitten. kun palautus, niin se onkin täynnä punakynää, ja numero jotain 6 tai 7. Ja kerran ala-asteella, kun mielestäni kerran, että huippu tarina ⸻niin jouduinkin sitten, alkamaan tapailemaan erityisopettajaa, kielen kanssa. Olin sitten myöhemmin ihmeissään, kun sellainen tai jotkut youtube esseistit ulkomaiset kameraan puhujat, sanoi monet niistä, että olivat olleet hyvät äikässä ja aineissa, kirjoittamisessa. Ihmettelin, että miten sitten koheretteja videoita silleen ja ajatukset, miten ne niitä saa tehtyä, mistä se tulee. Mutta myöhemmin sitten aloin taas ajattelemaan, että ne oli vaan jotain poikkeuksia. Tai ne pistää, niin kuin lokeroi aivot, sen ajaksi kun pakko kirjoittivat koulussa, ja keskittyivät täysillä systeemin ja opettajan oikeanlaiseen mielistelyyn. Äidinkieli Esseet jne. o...
Minä: Monestikaan vasemmisto ei pidä siitä, että heitä muistutetaan verkossa siitä, miten kävi kommunisteille naapurimaassa. Kova valtionohjaus johtaa kuitenkin aina – aina! – monenlaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, oli kyseessä natsit, Brittiläinen imperiumi tai inkat. Silti vasemmisto nimenomaan haluaa tätä katastrofaalista valtionjohtoisuutta, joten heitä on hyvä aina välillä muistuttaa, ettei se heilläkään onnistunut – ei Neuvostoliitossa eikä Maon Kiinassa. Jostain syystä he kuitenkin uskovat yhä, että nykypäivänä vahva valtionohjaus voisi toimia. Siksi tottakai muistutan. Suomea pitäisi itse asiassa vapauttaa enemmän, jotta se alkaisi kukoistaa, kun maahan syntyisi uusia yrityksiä. AI (Google): Valtiomuodon ja talousjärjestelmän sääntelyn asteesta on käyty poliittista ja taloustieteellistä keskustelua jo vuosisatoja. Näkemykset siitä, kuinka suuri rooli valtiolla tulisi olla yhteiskunnassa ja taloudessa, jakavat mielipiteitä voimakkaasti. Historiasta löytyy u...
Usein valtiojohtoisuutta puolustellaan positiivisilla vapauksilla. Kuten AI teki viime Blogissani. https://toteemi.blogspot.com/2026/09/on-vain-yksi-vapaus-muu-on-muddying.html Mutta orjanomistaminenkin antaa erilaisia positiivisia vapauksia, kuten lähes ilmainen maissin tai puuvillan kerääminen, silti se on väärin, ja orjuutta vastaan on taisteltu: 1861 . Kun osa maapallosta onnistuu joskus vapautumaan valtioista, ehkä syntyy pian sitten sota, joka lopettaa kaikki sodat, tai joukko sellaisia sotia, joissa vapaamaailma alkaa keräämään joukkojansa viimeisiä valtioita vastaan. Vapailla ihmisillä on parempi teknolokia, motivoituneemmat joukot ja monia muita etuja ja viimeiset valtiot tulevat murskatuksi, ja ihmiskunta on viimein vapaa.
Tutkijat sanoo, että kun on lämpimämpää kuin ennen niin tuon kukkulan lumet ovat sulaneet vähän enemmän kuin ennen, tai tuolla noin nuo ötökät on vähän pohjoisemmassa kuin koskaan, tuolla noin tuon niemen nokassa. Kyselin vähän AI:tä (Google) kuinka paljon on luontoa tutkittu tai yleensä tieteelisiä artikkeleita tehty?: Kovin paljon tutkimus tippuu, kun mennään taakse päin ajassa. Ja vielä ennemmin ei tieteelisiä artikkeleita kirjoitettu lainkaan sillä ensimmäinen tieteellinen aikakausi lehti perustettiin vasta 1665. Ennen aikaan ei ollut aikaa ihmetelle viereisen kukkulan lumia, ja leppäkerttujen leviämisiä, kun piti olla pellolla ja sotimassa, tuli vähemmän tiede artikkeleita. Siis! Tutkijat väittää, että ennen oli viileämpi, mutta ei todisteita, he sanoo, että täällä ei ollut noita ötököitä ennemmin, mutta saattoi olla, lähti pois ja tuli takaisin. Tuolla on aina ollut lunta, mutta kun ei ole todisteita vanhemmasta niin sieltä on saattanut lumet sulaa muinakin kesinä, kukaan e...
Tämän tekstiluonnoksen luomisessa on käytetty apuna tekoälyä konseptoinnissa ja tekstintuotannossa. Kuvittele supersankarielokuva, jossa päähenkilö ei lennä tai riko äänivallia, vaan pelastaa maailman neuvottelemalla ja outoa, fysiikan lakeja taivuttavaa teknologiaa käyttämällä. Vastassa on uhka, joka ei ole kosminen sotapäällikkö, vaan menneisyyden byrokratian kylmä ja mekaaninen haamu. Tässä on pitchaus elokuvasta, joka keskittyy tunnelmaan, aikapoikkeamiin, vanhaan teknologiaan ja arkipäiväisen virastobyrokratian hyytävään voimaan. 🕵️♂️ Premissi ja uusi ilme Leo on aivan tavallinen, hieman uneton mies, joka löytää internetin unohdetulta, muinaiselta webbisivulta pölyisen paketin. Sisältä paljastuu menneen aikakauden rikostaistelijan jäämistö: painava, mekaaninen taskukello, jolla voi pysäyttää ajan (mutta asiat jatkavat kulkuaan ennalta määrättyä reittiä), ja "Kitkanpoistopyssy", jolla voi kirjaimellisesti nollata fyysisiä voimia ja liike-energiaa. Laitteet lukittuvat t...
Nainen luontaisesti vihaa incelleitä, koska nainen vihaa miestä, joka ei ole muiden naisten suosiossa, ⸺luin tämän jostain CollegeHumorista tai Content Machinesta . Vihaa, halveksii, inhoaa, ... ei kaikki naiset mutta, ne, jotka ajattelevat vain alapäällä. Ja incellihän on ihan määritelmän mukaan erittäin epäsuosittu. Joskus sitten tämä naisten Incelviha ryöpsähtää esiin netissä, tai naistoimittaja tekee napakan jutun incelleistä; pää haarojen välissä ja saanut työnsä kai arvalla ja avustaja korjaa virheet. Yleensä kaikki mies sukupuolen pahuus raiskaukset, väkivalta, yleinen sosiopaattisuus, runsas alkoholin käyttö tms.. yhdistyy incelleihin näissä incelviha jutuissa, kuin myös kyvyttömyys. Olen viime aikoina seurannut Vauva nimistä foorumia. Löysin sen toisen foorumin kautta, siellä on paljon naisia, siellä esiintyykin heidän mukanaan hyvin paljon incelvihaa. Nimenomaan eilen oli paljon Incelvihaa liikkeellä, olivat ilmeisesti nähneet puoliseitsemän vakiosaippuasarj...
__☁*Incel nurkkaus*☁__ Kuulin kotimatkalla työstä radiosta, että kokoomus haluaa abortin perustuslakiin. Siinä ei ole mitään juhlallista, ei mitään mahtavaa, ei mitään filosofista siis Suomen perustuslaissa , ei ainakaan tuon jälkeen Ajatelkaa, jos Ameriikan perustuslain tekiät , olisi lopuksi menneet vielä jollekin syrjäiselle kujalle kysymään huoralta mitä tähän pitää vielä laittaa, ennen kuin kirjoittavat nimet alle tai öö miten ne silloin teki abortit tai kuka teki... katsoo googlella siis Perustajaisät olisivat menneet kysymään... milloin se kirjoitettiinkaan 1787... no niin kysymys: Miten abortoitiin, ja siis kuka 1700-luvulla teki sen... Ja vastaus... itse oppinut kätilö (ilmeisesti melko moraaliton, rahan ahne,) tai poppamies(huru-ukko yök yök 🤢🤮 ). Heh heh siis siinähän on vain niin kuin core juttuja, siinä kunnon Perustuslaissa, niin se on varmaan kaikissa maissa ⸺paitsi täällä. Suomen perustuslaki, pitäis joskus katsoa sitä siinä on jo; on varmaan vaikka mitä ty...
Suomalaiset eivät ole lukeneet Kansojen varallisuus -kirjaa eivätkä siis tiedä, että rahavarallisuus ei ole hyvä. Vaan kulta, suomalaiset nauraa monasti mustalaisten eli siis romanien kulta sormuksille. Mutta jos täällä oltaisiin, yleisemmin luettu ja arvostettu Smithiä niin ymmärrettäisiin, että raha ei ole arvokasta. Minä olen lukenut, ja päätinkin sijoittaa, vihdoin hieman kelakultiani, pistin kaasuun. Olen riski sijoittaja, en oikeen kauheesti ole kiinnostunut Suomi osakkeista, kun ei ne koskaan ole mulle osanneet ees töitä antaa, niin miten niillä niin kuin tulevaisuutta, vitsi vitsi. Mutta oikeesti enemmän kiinnostaa etf:it. Ne on sellainen, että ne ostaa varastoon sitä tuotetta millä nimellä on, niin ostin niitä, paitsi että niin kuin maissi ja suklaa etc. niin nehän pilaantuu niin ei ne suoraan niitä jossain varastossa pidä vaan se on sellainen finanssi-tuote, että vivutus ja futuurit, vähän niin kuin sähkön ostossa, että voi niin kuin tasata sähkön hintaa ostamalla...
Valtio estää omavaraiset, autonomiset pienyritykset sääntelykasaumalla, markkinoita vääristävillä tuilla ja tarjoamalla pankeille sellaista dataa riskimalleja varten, joka pakottaa pankin antamaan lainaa vain isoille yrityksille. Näin valtio aiheuttaa huonosti ennustettavan, epäkontrolloidun taloudellisen pakon tai markkinapakon, joka pakottaa monet lähtemään kotiseudultaan ja aiheuttaa syrjäseutujen autioitumista. Valtio tukee tätä autioitumiskehitystä vielä pehmeästi tietoisella politiikalla — peruskoulujen ja Ylen “Mene kaupunkiin opiskelemaan” ‑mantralla — sekä tarjoamalla muutto‑ ja asumistukea kasvukeskuksissa ja liikkuvuuspalveluja. Hieman sanojen merkityksiä Sääntelykasauma ( regulatory accumulation , regulatory layering , joskus myös regulatory burden ) tarkoittaa tilannetta, jossa yksittäiset lait, asetukset ja viranomaisvaatimukset eivät ole itsessään kohtuuttomia, mutta niiden kerrostuminen vuosikymmenten aikana muodostaa raskaan, monimutkaisen ja vaikeasti hallittavan kok...
⚠️ AI-ilmoitus: Tämä HTML- ja JavaScript-koodi on tehty tekoälyllä (AI). Alphabet ei vastaa mahdollisista koodiin liittyvistä kirjoitusvirheistä tai tekoälyn tuottamista asiavirheistä (hallusinaatioista). Euron bensa Oletteko miettineet, että bensasta yli puolet on veroa? Tein tarkan laskutoimituksen siitä, mitä bensa todellisuudessa maksaisi ilman valtion osuutta. Kun mittarissa näkyy hinnalla 2,20 euroa litralta ja siitä otetaan 60 prosentin vero-osuus pois, matematiikka menee tasan näin: 2,20 € – (2,20 € × 0,60) = 1,00 € Se on juuri näin yksinkertaista. Jos vero poistetaan, bensaa saadaan tasan eurolla. Tämä on minun oma oivallukseni, ja se osoittaa, että euron bensa ei ole mikään mahdottomuus, vaan puhdasta matematiikkaa. ⚠️ AI-ilmoitus: Tämä HTML- ja JavaScript-koodi on tehty tekoälyllä (AI). Alphabet ei vastaa mahdollisista koodiin liittyvistä kirjoitusvirheistä tai tekoälyn tuottamista asiavi...
Kommentit
Lähetä kommentti