Kun pakkovallasta tehdään hyve: veropäivän sirkus ja henkilöpalvonnan kaksinaismoralismi(Nopea AI bloggu)

 Joka syksy suomalainen keskustelukulttuuri toistaa saman näytelmän. Verotietojen julkistamispäivänä media ja sosiaalinen media täyttyvät listoista, joilla ruoditaan kansalaisten tuloja ja maksettuja veroja. Samalla syntyy erikoinen moraalinen kaksoisstandardi, jossa yhdistyvät poliittinen henkilöpalvonta, vaurastumisen paheksunta ja verotuksen sokea ihannointi.

Ilmiön ytimessä on kolme ristiriitaa, jotka ruokkivat toisiaan:

1. Ryöstön muuttaminen kunniavelaksi
Jos verotusta tarkastelee yksilön itsemääräämisoikeuden ja omistusoikeuden näkökulmasta, se ei ole vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä, vaan valtion yksipuolisella pakkovallalla keräämä maksu. Kieltäytyminen johtaa lopulta pakkokeinoihin, eikä enemmistön ääni muuta pakottamisen moraalista luonnetta. Veropäivän retoriikassa tämä pakko kuitenkin käännetään päälaelleen: rahan luovuttamisesta valtiolle tehdään "kunniavelka" ja moraalinen sankariteko. Kun pakosta puhutaan hyveenä, järjestelmä oikeuttaa itse itsensä, eikä kukaan pysähdy kysymään, millä oikeudella rahat alun perin otetaan.

2. Henkilöpalvonta järjestelmän kilpenä
Keskustelu saa erityisen irvokkaita piirteitä, kun veronmaksu yhdistetään poliittiseen henkilöpalvontaan. Kun tiettyä poliitikkoa tai julkisuuden henkilöä juhlitaan sankarina siksi, että hän on maksanut tulonsa korkeimman mahdollisen veroprosentin mukaan ilman verosuunnittelua, verotuksesta tehdään julkinen hyveellisyysnäytelmä. Ihailun kohteeksi ei nouse ihmisen oma työ tai luotu arvo, vaan se, kuinka suuren siivun valtio sai viedä. Samalla sivuutetaan kokonaan kysymys siitä, onko varallisuuden ja tulojen jakautuminen alun perin reilua, kunhan valtio vain saa osansa.

3. Rikkaiden synninpäästö veroeuroilla
Julkisessa keskustelussa elää vahva kaksinaismoralismi vaurastumista kohtaan. Yhtäältä suurituloisia ja miljonäärejä syytetään ahneudesta ja eriarvoisuuden kasvattamisesta. Toisaalta heti, kun rikas henkilö – erityisesti poliittisesti sopiva sellainen – maksaa riittävän suuren summan ansiotuloveroja, hän saa välittömän synninpäästön ja nousee ihailun kohteeksi. Raha pestään puhtaaksi veroeuroilla. Järjestelmän kannattajille tämä toimii todisteena siitä, että vaurastuminen on hyväksyttävää, kunhan se tapahtuu valtion ehdoilla ja ruokkii julkista kassaa.

(Sivuhuomautuksena on syytä todeta, että tällainen "synninpäästö" koskee oikeastaan vain tietynlaista vasemmistolaista ajattelua – ja kenties joitakin vanhoja uskonnollisia tulkintoja, joissa rikkaan on vaikeampi päästä taivaaseen kuin kamelin neulansilmän läpi. Monille vasemmistoajattelijoille vauraus itsessään näyttäytyy lähtökohtaisesti epäilyttävänä tai pahana, ja rikkaiden toimista etsitään jatkuvasti moraalista moitittavaa, kuten liian matalien palkkojen maksamista. Yhteistyötä valtion kanssa ei kuitenkaan koskaan nähdä pahana tekona – päinvastoin, verotuksen kautta valtiolle luovutettu raha on se ainoa sovitus, joka pesee vaurastumisen synnin pois.)

Lopulta veropäivän ympärillä pyörivä juhlinta paljastaa, kuinka syvälle valtiokeskeinen ajattelu on juurtunut. Sen sijaan, että kyseenalaistettaisiin valtion oikeus puuttua yksilön omaisuuteen tai tarkasteltaisiin kriittisesti talouden rakenteita, kansa taputtaa sille, kuinka tehokkaasti verokarhu on tehnyt työnsä.