Yhä yritän tuhista tekstiä

 Tänään oli raskasta kolata tykkylunta, mietin vain koko ajan että pääsisi jo sisälle lämpimään kirjoitamaan..

Nyt tässä nenälläni yritän tuhista. Voimallisesti. Nenällä niin kuin krooh* krooh* tai yhh* yhh* jos siinä olisi jotain kirjoitettavaa. Valtaisipa kirjottamisen muusa jos kunnon tuhaisu ilmaa ponekaasti nenästä saisi ajatus padon avautumaan. Mutta tuntuu tosiaan, yhä että ei ole sitä patoa ei järveäkään.

Mitään pitkää en jaksa kirjoittaa, edes aloittaa --tarkkoja selityksiä, tai jotain hero's journeytä monomyytiä en viitsi vääntää. Sen pitää olla lyhyt mitä ikinä se onkaan. Sellainen tiivis timantti sellaisen haluaisin. Valittaisko jostain?

Hulluuteni haluaisin kirjoittaa jotain super magneettista, että lukijan pitäisi vaan katsoa niin, että silmät tapittaa, koskettelisi ruutua ihmeissään, kuin joku kivikauden ihminen joka ei koskaan ole nähnyt TV:tä. Ja kutsuisi muitakin katselemaan blokiani. Tai järkyttyisi vain niin, että toistelisi ääneen pätkiä blokistani linja-autossa työmatkalla tai niin kuin arjessa muutenkin ja sellainen kunnon tyhjä katse.

Sitten sivukulkijoiden ois pakko käydä vilkaisemassa www-sivu jonka hullun höpinöistä sattuisi eristämään. Sellainen mielentauti kuin Marksin Kommunismi, että ne muuttuisi muutkin sitten kanssa höpertäjiksi. Kunnon kulttuurin kato lopulta kun kaikki kääntää toisensa blogini zombeiksi, Mikä tuhosi modernismin ulkomaan arkeolookit miettivät tulevaisuudessa, niin sairaat tekstinihän sieltä historiasta paljastuu. Vaahto jo piaan tulee arkelookin suusta joka vanhoja tekstejäni uskaltautuu lukemaan.

Mutta järkeni tahtoisi tämän olevan rakentavaa. Tekisi lukian vahvaksi ja paljastaisi asioiden todellisen luonteen.